Hae:

Tuulivoima

Tuulivoima on tuulen eli ilman virtauksen liike-energian muuntamista tuulivoimalalla sähköksi. Tuulivoima on uusiutuvaa energiaa, joka on peräisin Auringon säteilyenergiasta. Suurimmassa osassa nykyaikaisia tuulivoimaloita pyörivien lapojen liike-energia muutetaan sähkövirraksi. Menetelmä on samankaltainen kuin vanhemmissa tuulimyllyissä, joissa tuulen liike-energiaa käytetään esimerkiksi jyvien jauhamiseksi tai veden pumppaamiseksi.

Sähkö voidaan hyödyntää suoraan lämmitykseen tai muuntaa käyttösähköksi.

Tuulivoima on uusiutuva energianlähde joka soveltuu hyvin paikalliseen energiantuotantoon. Se on yksi ekologisimpia tapoja tuottaa energiaa, sillä uusiutuvana luonnonvarana tuulivoiman käyttö hidastaa ilmastonmuutosta mikäli sillä korvataan esimerkiksi fossiilisten polttoaineiden käyttöä.

Tuulivoimalan sijoituspaikalla on energiantuotannon kannalta suuri merkitys. Esteet aiheuttavat tuuleen turbulenssiä, jolloin tuulivoimalan hyödynnettävissä oleva tuulennopeuskomponentti pienenee. Mitä avoimempi sijoituspaikka on sitä parempaan vuosituottoon päästään.

Tuulivoima on asennuksen jälkeen päästötöntä, vaivatonta ja luotettavaa sekä ilmaista käyttää pieniä huoltotoimenpiteitä lukuun ottamatta. Käyttökustannuksia ei alkuinvestoinnin jälkeen ole.

Tuulivoimalan kytkeminen olemassa olevaan aurinkosähköjärjestelmään on yksinkertaista ja helppoa. Tuulivoimalasta saadaan sähköä ympäri vuoden, Suomessa tuulta riittää.
 

Suomen Tuuliatlas sisältää tietoa mallinnuksesta, tuulen ominaisuuksista ja Suomen tuulisuudesta sekä suoran linkin Tuuliatlas-karttaliittymään. Tietoaineistoon sisältyy katsaus ilmastonmuutoksen vaikutuksista Suomen tuuliolosuhteisiin. 

Lue lisää tuulivoimasta... Suomen Tuulivoimayhdistys ry

WPE2KW.jpg

FLC:n sääasema näyttää reaaliaikaisia säätietoja Espoosta. Asema näyttää mm. lämpötilat, tuulen nopeudet, sademäärät sekä ilmanpaineet.

Tuulimylläri oppitunti junioreille

Tanskan tuulivoimalavalmistajien ja Suomen tuulivoimayhdistyksen yhteistyönä on valmistettu lapsille ja koululaisille tarkoitettu tuulivoima tutuksi -tyyppinen sivusto. Tuulimyllärisivustolle pääset tästä.

coredog.gif

090407_rfoster_mp_env_power_wind_15_Wind_P.jpg 

Engelska Finska